Sivut

torstai 2. kesäkuuta 2011

Syntymäpäiväkakku pojalle

Tämä kakku on poikani 4-vuotis syntymäpäiville.
Kakku on ihan perinteisen täytekakkupohjan mukaan tehty.

Pehmeä täytekakkupohja:


  • 6 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 2,5 dl vehnäjauhoja (Sunnuntai AnniHelena)
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl perunajauhoja

Lisäksi 3 prk flora vispiä, marjahilloa, kostutukseen maitoa n. 4dl ja vaniliinisokeria.

Ota kananmunat hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Voitele kakkupohjavuoka esim. leivontamargariinilla ja leikkaa vuoan pohjaan leivinpaperi. Kaada kulhoon huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Vatkaa niin että vaahto on kuohkeaa. Vaahto on tarpeeksi kuohkeaa silloin kun vatkaimista valuttama vaahtonoro jää vaahdon pinnalle näkyviin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada siivilän läpi seoksen joukkoon ja sekoita lusikalla nostellen. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45-50 min, uunista riippuen. Kakkupohja on valmis kun se saa kauniin kullanruskean pinnan ja irtoaa helposti reinoilta.

Kakun kostukkeena käytin maitoa johon sekoitin pari teelusikallista vanilliinisokeria. Kerrosten väliin laitoin vadelmahilloa ja flora vispikermaa, jonka maustoin tomu- ja vanilliinisokerilla. Samalla flora vispillä kuorrutin myös kakun reunat. Mielestäni flora vispiä on kaikkein helpoin käsitellä ja pursottaa, koska se ei valu. Kakun päällä on syötävä vohvelinen kakkukuva ja reunoilla värikkäitä nonparelleja, sekä lopuksi lisäsin kakun päälle kimallepulveria.
Kakkukuvaa kannattaa käsitellä varoen ettei se lohkea. Kannattaa asettaa se kakun päälle jo edeltävänä iltana tai muutama tunti ennen tarjoilua, jolloin se ehtii pehmetä ja asettua. Laita kakkukuvan alle ohut kerros kermaa (flora vispiä) ja aseta kuva päälle. Kuva saattaa nousta reunoilta, jolloin sitä ei kannata painella alas jottei se lohkea, vaan odottaa että se laskeutuu itsekseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti