lauantai, 2. kesäkuuta 2012

Kermakakku logolla


Tämän kakun tein mieheni työpaikalle hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Kakkuun tein sokerimassasta hänen yrityksensä logon. (Vertailun vuoksi yrityksen sivut löytyy täältä.)


Koska kyseessä on rakennusfirma, niin tottakai kakusta täytyy löytyä nauloja. ;) Logo ja naulat tein sokerimassasta. Naulat tein harmaasta sokerimassasta joihin sivelin vaaleaa kimallepulveria päälle. 


Kakku on tavallinen viiden munan kakkupohjasta tehty. Välissä kerma ja hillo, reunat pursotin korityllalla.


sunnuntai, 13. toukokuuta 2012

Kinuskikakku äidille


Meidän perheen äitienpäivää juhlitaan tämän pienen kinuskikakun voimin. :) Tein tällaisen kolmen munan kermakakun, johon laitoin koristeeksi omenankukkia sekä -lehtiä. Välissä on vadelmahilloa ja kinuskimoussea, päällä on kinuski. Reunat ja pursotukset tein vispikermalla.


Kolmen munan kakkupohjan tein pieneen, halkaisijaltaan 18cm olevaan irtopohjavuokaan. 

Kakkupohja:

  • 3 kanamunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 3/4 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta
Voitele vuoka ja laita vuoan pohjaan leivinpaperi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi vaahdon joukkoon keskenään sekoitetut jauhot. Kaada massa voideltuun vuokaan ja paista uunissa noin 175 astetta / 25 minuuttia.


Kinuskimousse:
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1,5dl fariinisokeria
  • 2,5 dl vispikermaa
  • 2 rkl vettä
  • 3 liivatelehteä
Valmista muutama tunti ennen, mielellään edeltävänä iltana kinuskikastike valmiiksi moussea varten kylmään jäähtymään: Mittaa fariinisokeri ja kuohukerma pieneen kattilaan ja kiehauta. Laita seos jääkaappiin.

Moussen valmistus:

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa hyvin jäähtynyt kinuskikastike vaahdoksi. Vaahdota myös vispikerma ja sekoita kinuskivaahdon joukkoon. Kiehauta kaksi ruokalusikallista vettä, purista liivatelehdistä ylimääräiset vedet pois ja laita kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana vaahdon joukkoon. Anna moussen hetki jähmettyä ennen kakun täyttöä (ellet kokoa kakkua irtopohjavuokaan).

Halkaise kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen osa vaniljamaidolla ja laita päälle vadelmahilloa sekä hieman hyytynyttä kinuskimoussea. Laita toinen pohjan osa moussen päälle ja kostuta taas sekä lisää hillo ja moussekerros. Laita lopuksi päälle viimeinen pohjakerros ja kostuta. Laita jääkaappiin hyytymään. 

Kostutus:
  • n. 2-3 dl maitoa
  • 2 tl vaniljasokeria

Kun kerrokset ovat jonkin verran hyytyneet, päälle valmistetaan kinuski.

Kinuski
  • 2 dl fariinisokeria
  • 2 dl kuohukermaa
Mittaa pieneen kattilaan sokeri ja kerma. Keitä seosta noin 10-20 minuuttia keskilämmöllä, kunnes vesilasiin tiputetusta kinuskipisarasta saa pyöriteltyä sormien välissä pallon. Kaada kinuski heti kakun päälle ja tasoita palettiveitsellä tai lastalla. Huom! kinuski jähmettyy nopeaa jonka jälkeen siitä on hankala saada tasaista pintaa!


Omenankukat ja lehdet tein sokerimassasta. Kukat on tehty valkeasta massasta, niiden keskustaan laitoin keltaiseksi värjättyä massaa. Reunoille laitoin vaaleanpunaista kimallepulveria. Lehtiä varten värjäsin sokerimassaa vihreäksi ja muotoilin lehdet. Niiden pinnalle laitoin valkoista kimallepulveria.

Kakun reunapursotukset tein pienellä ruusutyllalla ja päällyspursotukset tein isommalla tähtityllalla.



Oikein ihanaa äitienpäivää meille jokaiselle äidille!!

maanantai, 7. toukokuuta 2012

Hello Kitty -koriste + kukat


Minä NIIIN tykkään tehdä näitä ihanan pinkkejä ja hempeitä kakunkoristeita pienille prinsessoille! :D Tuli toive, että tekisin pienen neidin syntymäpäiväjuhliin jotain Hello Kittyä, kukkia ja perhosia vaaleanpunaisen sävyissä. Tällaisia sitten valmistui (perhoset on vielä tekemättä). :)


Hello Kitty on maalattu vaahtokarkin makuiselle karkkimassalle pastaväreillä. Päälle kiinnitin elintarvikeliimalla silmät, viikset, nenän ja kukat. Lisäksi koristelin kimallepulverilla. Kitty on 11cm korkea. :)

Kukat on myös samaa pastaväreillä värjättyä karkkimassaa. Kukkia on kolmea eri sävyä ja kokoa. Lehtiä varten värjäsin massan hempeän mintunvihreäksi, osa lehdistä on tummempia ja osa vaaleampia. 

Kukkiin laitoin keskelle vaaleanpunaisia ja valkoisia nonparelleja ja viimeistelin kimallepulverilla. Myös lehdet sivelin valkealla kimalteella. 


Paljon onnea syntymäpäiväsankarille!!

tiistai, 17. huhtikuuta 2012

Pääsiäiskakku


Pääsiäisenä tein kermakakun, jolla osallistuin myös juhlapöydän kuningatar-kisaan. Kakku pääsi finaaliin, joka oli mukava yllätys ja olen iloinen kun kakkuni huomioitiin kisassa. :)

Kakku on tavallinen kermakakku, jonka välissä on kerman lisäksi omenahilloa ja appelsiinimarmeladia. Kostutukseen käytin vaniljamaitoa ja reunat pursotin korityllalla. 


Löysin netistä ihanan pääsiäisaiheisen värityskuvan, jota muokkasin mieleiseksi ja kakkuun sopivaksi. Piirsin kuvan sokerimassalevylle elintarviketussilla ja maalasin pastaväreillä (elintarvikevärit). Lisäksi tein reunoille kolme narsissia sokerimassasta.




perjantai, 23. maaliskuuta 2012

Moottorikelkkakakku


Tänään pyydettiin valmistaa kermakakku, jonka aiheena on moottorikelkka. Ajattelin toteuttaa moottorikelkan maalaamalla, koska se olisi kaikkein yksinkertaisin tapa. Etsin netistä sopivan kelkan kuvan, josta piirsin ja maalasin sen sokerimassalevylle. Mitäköhän merkkiä tämä moottorikelkka on? :D


Kakun välissä on vadelmahilloa ja kermaa. Sivupursotukset tein lehtityllalla ja päällypursotukset tähtityllalla. Lisäksi spritsasin valkosuklaasta aiheeseen sopivia lumihiutaleita reunoille koristeiksi. 


Oikein hauskaa viikonloppua! :)

Mikki Hiiri -maalaus


Tämän maalauksen tein ystäväni lasten kaksi- ja neljävuotis syntymäpäiväkakkuun. Toiveena oli kuva Mikki Hiirestä ja numerot kaksi ja neljä sekä lisäksi sydämiä. 


Kuvan maalasin sokerimassaan pastaväreillä. Samoin numerot ja sydämet tein värjätystä sokerimassasta. Lopuksi viimeistelin työn kimallepulverilla. 



Onnea Alex ja Oliver! :)

torstai, 8. maaliskuuta 2012

Kiroileva siili -kakunkoriste


Naistenpäivän innoittamana (ja kun nyt talvilomalla on aikaa) tein tällaisen kiroileva siili -kakunkoristeen. :) Kiroilevan siilin Facebook-sivuilta löysin sattumalta niin ihanan kuvan, josta piti heti kokeilla millaisen koristeen siitä saisi aikaiseksi. 
Värjäsin sokerimassan vaaleanpunaiseksi ja otin siitä sydämenmuotoisen levyn, johon piirsin elintarviketussilla kuvan. Reunoille tein pieniä kukkia joihin laitoin nonparellit koristeiksi. Koristeen viimeistelin vaaleanpunaisella ja valkoisella (syötävällä) kristallipulverilla. 

Hyvää naistenpäivää kaikille meille naisille! ;)


maanantai, 5. maaliskuuta 2012

Angry birds -maalaus sokerimassaan


Tuli taas pitkästä aikaan maalattua sokerimassaan pastaväreillä. :) Harmi vain kun tein levystä liian ohkaset, joten se halkesi reunoilta. Mutta ei mitään suurta vahinkoa tapahtunut, koska tämä oli vain harjoittelutyö, eli ei päätynyt kakkuun. :)
Ensin piirsin kuvan ääriviivat sokerimassalevylle elintarviketussilla ja sen jälkeen maalasin pastaväreillä. 


torstai, 1. maaliskuuta 2012

Omenahyvekakku ja -leivokset


Terveiset taas ja hyvää lomaa lomalaisille! Odotettu talviloma lähestyy myös täällä. :) Sitten on aikaa leipoa myös lasten kanssa jotain pientä ja ulkoilla. 

Tällä viikolla olen tehnyt muunmuassa daim-kakkua, mustikka-kukkoja, korvapuusteja ja pitkoja sekä tämän omenahyvekakun ja -leivoksia. 


Kakussa ja leivoksissa on muropohjat. Kakussa on kolme murolevyä ja leivosten muropohjat paistettiin leivosvuoissa. 

Täytteeksi tuli vaniljakreemiä, kermaa ja omenaa. Kakussa on täytettä molemmassa kahdessa välissä. 



Lopuksi  päälle laitettiin kuumamarenki. Kuumamarenkia tehdessä vaahdotetaan sokeri ja valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisäksi keitetään sokeri ja vesi kattilassa 120 asteiseksi. Kuuma sokeriliemi valutetaan valkuais-sokerivaahdon joukkoon kuumana ja vatkataan kunnes vaahto on kädenlämpöistä. 

Kuumamarenki pursotetaan kakun päälle esimerkiksi tähtityllalla. 

Lopuksi leivoksia ja kakkua käytetään 250 asteisessa uunissa noin viisi minuuttia, jotta pinta saisi kauniin värin. :)