Sivut

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Vadelma-suklaacupcakes


Tervehdys taas! 

On jäänyt päivitykset tekemättä, vaikka olenkin ehtinyt leipomaan! Viime viikolla leivoin helteistä huolimatta, mutta sen verran ollut touhua näin kesäloman aikaan etten ole malttanut päivityksiä kirjoitella!
Olen sen verran makeanperso ja suklaan ystävä, että ajattelin taas tehdä jotain tosi makeaa! Joten päädyin leipomaan cupcakeja joissa on sama taivaallinen suklaakuorrute kuin aikaisemmin tekemissäni
Muffinssitaikinaan lisäsin joukkoon pakastevadelmia. Vadelmia olisi saanut olla vaikka enemmänkin! Ne toivat raikkaan ja kesäisen maun. 
Koristesydämen muffinien päälle tein pikeeristä. Pikeerin värjäsin vaaleanpinkillä elintarvikevärillä.


Vadelmamuffinssit
  • 5dl vehnäjauhoja
  • 2dl sokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 0,5tl suolaa
  • 1tl vaniljasokeria
  • 2,5dl maitoa
  • 1,5dl voita
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl vadelmia
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita maito, sulatettu voi ja kananmunat, lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Lisää lopuksi vadelmat. 
Jaa massa muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Valmista kuorrute.
Kun valmiit muffinit ovat jäähtyneet, pursota päälle esimerkiksi tähtityllalla kuorrute. Ripota päälle nonparelleja ja vaikka pikeerisydän.



1 kommentti:

  1. Onpa ihanan näköisiä muffinsseja! Muutenkin hieno blogi sulla täällä :) Mä olen vasta aloitellut oman blogin pitämistä, mutat aika hyvin se on jo imaissut mukaansa! Taidan alkaa sun vakkariseuraajaksi ^^

    VastaaPoista