Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

Mustikkakuppileivos


Näitä mustikkakuppileivoksia tein koulussa viime viikolla. Nämä ovat tosi helppo tehdä! Ja leivokset ovat kyllä herkullisia ja näyttäviä. :)

Pohjaksi tulee murotaikina pieniin leivosvuokiin.

Murotaikina:

  • 70 g sokeria
  • 140 g voita
  • 28 g kananmunia (pieni kananmuna)
  • 210 g vehnäjauhoja
  • 2,5 g leivinjauhetta
Sekoita voi, sokeri ja kananmuna tasaiseksi massaksi. Lisää lopuksi jauhot ja sekoita tasaiseksi. Laita kylmään vähintään puoleksi tunniksi. Kaulitse ja laita massa hyvin voideltuihin vuokiin.


Paista pohjia uunissa 180 astetta noin 10 minuuttia, kunnes ovat ottaneet hieman väriä.


Täytteeksi tulee kermaa ja vanilliinikreemiä sekoitettuna keskenään puolet molempaa. Eli esimerkiksi 3 dl kermaa vaahdotetaan ja 3 dl vanilliinikreemiä (vaniljakreemijauhe+vesi, ohje kreemin valmistukseen on pakkauksen kyljessä). Täyte pursotetaan pohjan päälle.


Laita vähäksi aikaa jääkaappiin kohmettuun. Sen jälkeen päälle laitetaan pakastemustikoita (tai muita marjoja/hedelmiä). 
Päälle laitetaan vielä kiille/kuumasilee. Voi tehdä esim. kaupan hyytelösokerista.  :)



1 kommentti:

  1. Nämä leivokset on hyviä ja nättejä! Linkitän sut niin löydän uudestaan, ilmoita jos et halua listalle..

    VastaaPoista