Sivut

lauantai 17. joulukuuta 2011

Piparkakut ja piparkakkureki


Tänään leivoin viisi vuotiaan poikani kanssa joulupipareita.. Pikku-tonttu sai tehdä oman pellillisen piparkakkuja ja paiston jälkeen vielä koristella sokerikuorrutteella, kyllä oli ilo ylimmillään! :) Siinä jos jossain  virittäytyy itsekin joulutunnelmaan, lisäksi kun taustalla soi joululaulut ja pipareiden tuoksu täyttää kodin. Tulee mieleen ihan lapsuuden joulu.. Sellaisen haluaa antaa myös omalle lapselleen.

Piparkakkujen ohjeen olen saanut äidiltäni, samoja pipareita olemme paistaneet joka joulu. 



Piparkakut:

  • 1 dl siirappia
  • 2 dl sokeria
  • 250 g voita
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 1 tl inkivääriä
  • 0,5 rkl pomeranssia
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl soodaa
  • 500 g vehnäjauhoja


Kiehauta kattilassa sokerit, voi ja mausteet, anna jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen massaan kananmunat ja sekoita. Lisää lopuksi joukkoon suola, sooda ja vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Leivotaan vasta seuraavana päivänä!

Pipareiden ja reen koristeluun käytin pikeeriä ja tomusokeria. Reki on kasattu kuumennetulla sokerilla (1 dl sokeria kuumennetaan kattilassa).


Hyvää joulun odotusta kaikille!


1 kommentti:

  1. Onpa hieno tuo reki! :) Ja tosiaan se tuoksu mikä valtaa koko kodin kun leipoo pipareita, ihanaa! :)

    VastaaPoista